lauantai 11. kesäkuuta 2016

#perjantai

Hennillä alkoi viikonloppu aikaisin eilen kun hoitoon ei tarvinnu ollenkaan mennä. Nukuttiin puoli kahdeksaan asti aamulla ja tämä oli suuri saavutus, tälläistä ei tapahdu ikinä! Me ollaan molemmat aamuvirkkuja ja herätään viikonloppuisinkin kuudelta. Nyt oltiin niin energisiä, että vedettiin aamupalat naamaan ja lähdettiin pyörällä kauppaan. Ihasteltiin matkalla jokaista vastaantulevaa koiraa ja kinattiin kaupassa serkkupojan synttärilahjasta.
 
 Syötiin lounaaksi jääkaapista löytyviä jämiä kun ei viitsitty ostaa kaappia täyteen kun tarkoituksena oli mennä viikonlopuksi möksälle ja siellä on omat sapuskansa. Henni on hulluna salaattiin. Se vetelee sitä ihan sellaisenaan, mutta nyt me väritettiin annosta vähän tomaatilla ja kurkulla ja rypäleillä. Masut tuli täyteen ja mikä parasta; kerettiin nukkua yhessä päikkärit ennen mun iltatyövukia! Henni pääsi nannalaan hoitoon siksi aikaa.

Kun mä tulin yhdeksältä illalla kotiin, oli nanna ja vaari ja Henni meillä hoitamassa iltahommia. Iltapala oli vielä kesken ja nappula oli ihan pirteä. Juteltiin hetki ja Henni antoi ainakin sata lähtöhalia nannalle ja vaarille. Sitten mentiin sänkyyn ja tempaisin päästäni jonkun tuutulaulun. Ja sitten vähän harmiteltiin kun en osannut laulaa sitä enää uudestaan. Mutta tänään keksitään taas uusi laulu as usual. Pusu ja hali ja silmät kiinni, siinä vierähti meidän perjantai!

1 kommenttia:

  1. Moikka!

    Kiinnostaako kosmetiikka ja/tai hiustenhoito/ihon ja itsesi hyvinvointi? Nyt olisi erinomainen mahdollisuus liittyä kanssani blogiyhteistyöhön! Etsin potentiaalisia bloggaajia ja vloggaajia kanssani yhteistyöhön, jolloin SINÄ saat ilmaista Oriflamen kosmetiikkaa yms tuotteita!

    Jos kiinnostuit; Lisätietoa http://oriflamejanina.blogspot.fi/
    Tarkemmat kyselyt yms: jansterijanina@gmail.com

    Hyvää alkavaa viikko ♥

    T: Janina. http://jansteri.blogspot.fi/

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen